Lähiaikoina olen nähnyt Tehdas-teatterin ja Sixfingers-teatterin Elohiiren, joka on sekä sisällöllisesti että teknisesti paras näkemäni esitys pitkään aikaan. Esityksessä tulee todella hienosti esiin se, miten vaikeaa on löytää yhtä syyllistä poikkeustiloissa - ja myös tavallisessa arjessa. Isoisän pesänselvitystä tekemään tulleiden veljesten muistot konkretisoivat sen, miten erilaisissa todellisuuksissa saman perheen lapset usein elävät.
Toinen vaikuttava esityskokemus oli 30.11. järjestetty nykysäveltäjä Asko Hyvärisen sävellyskonsertti Voyage, ja varsinkin sopraano Eija Räisäsen laulu/puheosuus. Tässä jutussa minulla oli itsellänikin näppini pelissä, toteutin konsertin visuaalisen suunnittelun - puvut ja lavastuksen. Kuvassa Asko Hyvärinen ja Eija Räisänen.
Vanhoista suosikeistani katsoin taas kerran Ponyon Rantakalliolla ja Mulholland Driven. Töissä kävin aktiivisen opiskelijaryhmän kanssa pitkän ja rönsyilevän keskustelun mm. taiteen ymmärtämisestä - itsehän en voi ymmärtää sitä, miksi taidetta pitäisi ymmärtää, sillä itse nautin juuri selittämättömästä. Mulholland Drive on juuri tällainen teos - en ollut katsonut sitä pariin vuoteen ja muistin, että se oli melko outo mutta todella hyvä. Hyvä se oli vieläkin, mutta vähemmän outo kuin muistin. Levy olisi sisältänyt myös "10 vihjettä ohjaajalta mysteerin ratkaisemiseksi" mikä olisi mielestäni pilannut koko teoksen - ei minua kiinnosta katsojana ryhtyä salapoliisiksi, vaan antaa teoksen viedä omia omituisia polkujaan (sic!) Ponyo taas toimii aina, vaikka onkin eri tyyppinen, tarinana helposti seurattava. Enpä olisi arvannut, että tästä elokuvasta tulisi suursuosikkini, mutta sen visuaalisuus ja kiinnostavat henkilöhahmot kestävät monta katsomiskertaa. Voi, kun kaikki lastenelokuvat olisivat näin laadukkaita, huokaa uudelleen ja uudelleen samoja leffoja katselevien lapsukaisten äiti. Ponyo tulee vaikuttamaan vahvasti seuraavaan isoon veistokseeni, kuten myös markkinapallot, karusellit ja merenelävät.
Luin taas myös reaalifantasiaa: termin isää Pasi Ilmari Jääskeläistä, Anne Valkosta ja vanhaa suosikkiani Maarit Verrosta. Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha on parhaita novelleja pitkään aikaan: se tuo hienosti esiin aikuisen ja lapsen todellisuuksien erillisyyden ja toisaalta limittymisen mahdollisuuden. Liittyy myös sotaan, joten ehkä tästä löytyisi linkki Elohiireen? Verroselta luin dystopian Kirkkaan selkeää, kurja mutta uskottava tulevaisuudenkuva. Teoksen päähenkilö on kuumailmapallolentäjä - kuumailmapallot liittyvät myös uuteen teokseeni.
Yritin lukea myös Anssi Asunnan Kolmatta aikakirjaa, mutta en saanut siitä kiinni parinkymmenen sivun jälkeen ja jätin sen rauhaan.
Eräs koskettava tapahtuma lähiaikoina oli Kynnyksen järjestämä Vammaisten päivän tapahtuma Turun VPK-talolla 3.12. Soittamassa mm. Pertti Kurikan Nimipäivät, jota en ollut aiemmin nähnyt. Vammaisryhmät tanssivat, lauloivat jne. Vammaisten asioita ajava järjestö- ja kulttuuritoiminta on ollut minulle melko vierasta. Päätin osallistua jatkossakin Kynnyksen tapahtumiin, sillä viihdyn tilaisuuksissa, joissa on mukana paljon erilaisia ihmisiä.
Kävin katsomassa Anssi 8000:n Ars Fennica -näyttelyn Amoksella. Uusi The Planet of Sexes -filmi on upea scifi -pastissi, joka hivelee huonojen elokuvien ystävän silmää ja sydäntä.
