Ihana työhuone

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni käytössäni on riittävän suuri ja toimiva työtila - suurimman osan töistäni olen tehnyt olohuoneen nurkassa tai alle 30 m2 työhuoneessani (joka on samalla varasto sisältäen suunnilleen koko tähänastisen tuotantoni). Ihanaa!

Unelma jaloillaan!

Muistin taas tänään, miksi onkaan niin hienoa olla kuvanveistäjä - suuria massoja ja komeita nostureita niitä liikuttelemassa (vaikka itse katselenkin vain vierestä). Olimme pikku poikieni kanssa yhtä vaikuttuneita, kun kävimme seuraamassa Unelman rungon kiinnittämistä jaloilleen. Olipa reteetä esitellä pojille äidin työskentelyä.

Unelman tekijöitä

Unelman tekijöitä: Heikki Savela ja Lasse Mantere Marine Systemsiltä

Taiteen työllistämisvaikutukset nousevat hyvin esiin tässäkin projektissa - suurimpana alihankkijana konepaja, jonka lisäksi hommia on tullut polykarbonaatin myyjälle sekä tarroja leikkaavalle yrityksille, maalaus- ja kuljetusliikkeille jne. Unelman kautta enemmän tai vähemmän hommia on saanut ainakin noin 10 henkilöä, joten kuka vielä väittää taidetta tuhlaukseksi (tietenkin terveys- ym. vaikutuksista puhumattakaan).

Olen lähiaikoina miettinyt taiteeni fokusta ja räpiköimistäni tässä kapitalistisessa eetoksessa - kukapa ei toisaalta haluaisi menestyä taiteellaan myös taloudellisesti, mutta toisaalta taide myyntiobjektina tuntuu yhä väärältä tämän vanhan idealistin päässä. Huomasin, että avainsana itselleni on julkinen. Haluan, että taiteeni on ihmisten keskellä, kaikkien helposti saatavilla sekä fyysisesti että ajatuksellisesti. Toivon saavani palkkani yhteisöiltä, siten, että yksittäisen henkilön ei tarvitse kokea taidettani myytävinä objekteina, vaan yhteistä tilaa rakentavana ympäristön osana. Tällainen julkinen teos voi olla tilattu ja näkyvä, kuten Unelma, tai omaehtoisesti tilaan tuotu (vrt. väikkärini aihe näkymätön taide).

Matkantekoa

Lukaisin Jyrki Vainosen romaanin Tornit - olen taistellut jo monta viikkoa Tohtori Faustuksen kanssa, että oli pakko napata pikku välipala. Vainosen toden ja fiktion välille sijoittuva tarina on juuri sitä, mitä välipalaltani toivoin - jännittävää, nopealukuista ja myös ajatuksia herättävää. Toivottavasti omat lapseni eivät koskaan ole äidilleen niin katkeria, että kiusaavat avuttomaksi joutunutta. Erityisesti minua miellyttivät kuvaukset paikoista, joihin päähenkilö matkallaan ajautuu  - esim. saarikaupungit Barnren ja Wo.

Kävin tänään myös katsomassa Turun taiteilijaseuran kesänäyttelyn Suomen Joutsenella - hieno ympäristö matkantekoa käsitteleväle näyttelylle. Esillä oli kiinnostava kokonaisuus, vaikka villiintyneet lapseni estivät kunnon syventymisen töihin. Päivän kohokohta oli kuitenkin Sigyn-aluksella vierailu - miten mielikuvitus lähteekään lentoon korkeita mastoja katsoessa. Sigynkin on purjehtinut Tyynellä valtamerellä vain 10 hengen miehistöllään - kuvittele musta yö ja loistavat tähdet jossain avomerellä kaukana kotoa...

Unelman kuljetus- ja asennuspäivät päätetty

Unelma lastataan pariin täysperävaunurekkaan maanantaina 7.8.12 ja asennetaan paikoilleen viikolla 32. Runko on nyt lähes valmiina, olin tänään mukana opettelemassa sen purkua/rakentamista, josta kuvia alla.

Haastattelu HUMAKin blogissa

Rakkaan työpaikkani HUMAKin blogissa julkaistiin lehtori Tikkaojan haastattelu. Samaan aikaan kohde puurtaa kevään viimeisten töiden kanssa...

Irti päästämässä

Nyt on plakkarissa opintovapaapäätös ja tulevan ekaluokkalaisemme koululykkäyspäätös, irtisanottu päiväkotipaikka ja asumisoikeus. Lentoliput hankittu koko porukalle. Kesä vielä edessä vanhaan malliin, mutta sen jälkeen ei tietoakaan, minne elämä vie.

Olen kova kiintymään ympäristöihin ja yhteisöihin, mutta samanaikaisesti vahvasti sitä mieltä, että se ei saa estää kokemasta uusia asioita. Ja saadakseen jotain täytyy luopua jostain muusta. Hieman haikein mielin olen irtautunut vaikkapa lasten arkisista yhteisöistä, vaikka toisaalta tiedän, miten helppoa on taas solahtaa uusiin ympäristöihin.