Working pics from Mänttä

Building my newest piece <<<<<>>>>> in Mänttä.

http://instagram.com/p/oauiOthsHY/

http://instagram.com/p/oauldNBsHc/

Weekend Residency in Gothenburg

I spent a weekend in March in Johanna Adelbäck's and Pontus Johansson's brilliant Weekend Residency in Gothenburg. The visit was accompanied by many strange coincidences regarding the uneasy relationship between Finnish and Swedish people. 

There is a public sculpture in my home town Turku I have walked past many times during the years spent in the city. I had not payed too much attention to it, but had still kind of liked it. My routes do not usually cross that part of the city, but I had recently started a new hobby, which caused me to walk past the sculpture a few times during the last month. I knew it's name had something to do with friendship and it was made in the fifties by the Turku-based sculptor Wäinö Aaltonen, who was at that time very popular monument-maker nationwide - working to enhance the self-esteem of the young nation after war and during the first decades of independence.

Two days before my trip to Gothenburg a journalist from the local newspaper called me and asked if I would like to select one of the public pieces of Aaltonen and comment it for an article she was writing about the 120th anniversary of the sculptor on Saturday 8.3.2014. I promised to participate, but did not have any idea straight away, so I had to check out the images of his pieces on the net. When I saw the image of this sculpture, I was certain that I want to select only it and no other piece. I found also some background information about the work, and at that point I learned that it was made as a gift to thank the city of Gothenburg of the help it gave to Turku during the war. So, the sculpture was originally made for Gothenburg although we had a copy (which I had all these years believed to be the only one) in Turku as well.

I had no plans for the piece I would want to work with during the Weekend Residency. This sudden connection with the sculpture was totally in line with my working methods, relying on the coincidence and open relationship with the environment. The sculpture issue, although focusing on these two cities,  is all about the uneasy history of the states of Sweden and Finland.

Everything is interconnected. One of the most impressive things I met in Gothenburg was a stuffed whale previously used i.e. as a cafe. Later on I found out they had used it as well for collecting money for the Finns during the war. Third piece in the puzzle telling about the complicated relationship Finnish people have towards the Swedish, who seem to always be better than us, is the baby pelargonia plants I brought home from Johanna and Pontus. This plant represents coziness, happiness and safety – all typical for the caricature of a Swedish society. These particular sprouts will be used in a piece I had some months earlier planned to make of pelargonias. I was about to ask the sprouts from some friends, but at the end got them without any searching – from Gothenburg, Sweden.

Lasten Unelma -tapahtuma Sitratorilla!

Paikalla paljon kaikenlaista tapahtumaa. Itse teen lasten kanssa avoimessa työpajassa Unelmasade -teosta. Kaikki mukaan!

Tulossa Mäntän Taavetinsaareen!

Unelma uudessa kodissaan

Unelman avajaiset Kannelmäessä oli niin mieltä lämmittävä tapahtuma, ettei mikään pitkään aikaan!

Ajatus teoksen siirtämisestä nykyiselle paikalleen lähti kannelmäkeläiseltä Maija Fastilta, jonka aloitteesta teos päätettiin siirtää Sitratorille aiemmin suunnitellun paikan sijaan. Siirron mahdollisti onnistunut asukkaiden ja kaupungin yhteistyö.

Unelma on päässyt asuinalueen kehittämisen symboliksi, ja Kannelmäessä onkin järjestetty esim. Unelma-iltamia asukkaiden ideointityötä tukemaan. On hienoa nähdä teoksen liittyvän osaksi jotain suurempaa - toiveeni on voida vaikuttaa (muidenkin kuin taide-)ihmisten elämään töilläni, mutta monesti mahdollinen vaikutus jää arvoitukseksi. Olen myös toivonut, että teokset alkaisivat elää omaa elämäänsä, että niiden fyysinen muoto olisi vasta lähtökohta jollekin tärkeämmälle, kuten nyt on käynyt. Kaiken sisällöllisen hyvän lisäksi teos sopii Sitratorille mittakaavansa ja muotonsa puolesta oikein kauniisti.

Tyytymätön taiteilija on siis kerrankin tyytyväinen.



Tulitaideryhmä Polte esiintyy avajaisissa

Unelma muuttaa Sitratorille

Unelma siirtyy Kannelmäkeen Sitratorille, jossa avajaiset ti 12.11, tervetuloa! Aikamoiset pippalot onkin tiedossa, ks. tiedote alla.

LEHDISTÖTIEDOTE 6.11.2013 

Kannelmäen Sitratorille julkinen taideteos kansanjuhlan saattelemana 

Kannelmäkeläiset saavat uuden julkisen taideteoksen. Helsingin taidemuseon omistama ja Oona Tikkaojan suunnittelema teos Unelma otetaan vastaan Kannelmäen Sitratorilla pienimuotoisen kansanjuhlan saattelemana tiistaina 12.11.2013 klo 17.30-19.00. 

Unelma tilattiin vuonna 2012 juhlistamaan Helsinki 200 ja World Design Capital -vuotta. Teos suunniteltiin alun perin siirrettäväksi ja sen ensimmäinen sijoituspaikka oli Hakaniemen Siltasaarenkatu. Juhlavuosien päätyttyä teokselle lähdettiin hakemaan uutta paikkaa. Kannelmäessä toimiva aktiivisten asukkaiden kokoama Kannelmäki-liike oli tässä vaiheessa aloitteellinen ja kaupungin virastojen kesken syntyi nopeasti näkemys Sitratorin sopivuudesta teoksen seuraavaksi sijoituspaikaksi. Helsingin kaupungin lähiöprojektin organisoimassa kaupungin virastojen ja asukkaiden onnistuneessa yhteistyössä ovat olleet mukana Kannelmäki-liike, Kannelmäen asukkaat, Helsingin taidemuseo, rakennusvirasto, Helsingin kulttuurikeskus ja Helsingin energia. 

Kaikille avoimessa juhlassa teoksen vastaanottavat Kannelmäki-liike ja alueen asukkaat. Torilla esiintyy tulitaideryhmä Polte ja teoksen julkistaa Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila. Asukkaan sanat lausuu Maija Fast Kannelmäki-liikkeestä. Sitratorilta juhlinta jatkuu Kanneltalon kulttuurikahvilassa, missä Tanja Elomaa lämmittää vieraat yhteisellä naurujoogaharjoituksella ja juhlijat saavat nauttia laulaja Saija-Reetta Kotirinnan esityksestä säestäjänään Mikko Piiroinen. Juhlatilaisuuden järjestävät Helsingin kaupunki ja Kannelmäki-liike ja sen juontajana toimii Mikko ”Peltsi” Peltola. 

”Sitratorilla kohtaavat kannelmäkeläiset ja vierailijat, usein läpikulkumatkalla tai kauppoja ja Kanneltalon palveluita käyttäessään. Se ei kuitenkaan ole kaunein ja viihtyisin osa Kannelmäkeä. Haluamme Sitratorista viihtyisän ja aktiivisen kaikkien ihmisten kohtaamispaikan. Sitratori kaipaa iloa ja väriä, ja sitä meille Unelma suo. Unelma-teos on meille tekemisen symboli – haluamme unelmoida isosti, jotta saamme hyviä asioita aikaiseksi. Sen myötä olemme Kannelmäki-liikkeessä innostuneet järjestämään monenlaisia unelmointitapahtumia, joissa ideoimme, miten voimme tehdä kotiseudustamme entistäkin paremman paikan asua, vierailla ja työskennellä”, sanoo Maija Fast Kannelmäki-liikkeestä. 

Taiteilja Oona Tikkaoja (s.1976, Seinäjoki) on valmistunut sekä Kuvataideakatemiasta että Lapin yliopistosta ja viimeistelee väitöskirjaa Aalto yliopistoon. Tikkaoja on erityisen kiinnostunut arkiseen tilaan sijoittuvista teoksista. Oona Tikkaojan teos Riutta valmistui Arabian peruskouluun 2009. Hänen teoksiaan on myös Amos Andersonin ja Wäinö Aaltosen museon kokoelmissa. 

Lehdistökuvia Unelma-teoksesta: 

http://pressi.taidemuseo.fi (tunnus: helsinki, salasana: media) 

Lisätietoja: 

Arkkitehti Klas Fontell 

Helsingin taidemuseo 

puh. 050 336 2186 

klas.fontell@hel.fi 

Projektipäällikkö Tero Santaoja 

Lähiöprojekti, kaupunkisuunnitteluvirasto 

puh. 040 334 2281 

tero.santaoja@hel.fi 

Unelma hulailee

En ole nähnyt Unelmaa livenä yli vuoteen, mutta sain linkin tähän hienoon ja tärkeää asiaa ajavaan Tiia Ferrolin hulahoop -tanssivideoon, jossa esiintyy myös Unelma. Free Pussy Riot!

Kauniita kuvia Unelmasta

Taidemuseon lehdessä

Tinkering with Realities

This blog has been dead for a while - I never seem to have time/energy to write when something interesting happens. I have been as a visiting researcher in the Visual Arts department of the University of California San Diego for 5 months now, auditing interesting seminars about re-thinking art history (Norman Bryson), zombie as useful character for thinking postcolonial and capitalist questions (Ricardo Domingues), indigenous in Latin American art (Mariana Wardwell) and thinking about feminist performance through Brecht's Mother Courage (Emily Roxworthy).

I am also volunteering for the brand new transdisciplinary Visual Arts gallery in the campus, where we'll have a new exhibition, CORPUS, opening next week.

But, most importantly, I have at last had time to concentrate on my PhD project, which is at this point called

A TINKERER'S GUIDE TO BRANCHING REALITIES
A Tinkerer's Guide to Branching Realities can be simultaneously seen both as the 'theoretical' and 'practical' part of the doctorate work - being a 'fictional' art work as much as 'fact-based' writing, including also the 'documentation' of the pieces done. The ultimate ontological question asks 'Why there is something rather than nothing?' The Guide focuses on a question one step towards our everyday experience, asking 'Why is it like this when it could as well be like that?' Reality around us is flexible in many ways - and we are ignorant of the location of the fine borderline between reality and fiction on many levels, starting from metaphysical theories arguing on the nature of reality, going through all different human perceptions and interpretations to the variety of images media feeds us. As humans, we are responsible of making up a huge amount of our reality by ourselves - society, knowledge, practices. For multiple reasons our everyday reality is organized one way instead of another, familiarity causing us to consider this order as 'normal'.

The project strives to momentarily break down the normalized flow of daily life by focusing on subtle anomalies, tiny situations resisting the default logic of life: stranger giving a precious gift, alien plant

growing amongst the ordinary ones, peculiar object found in one's pocket. These situations cannot be

manifestly "art", because it would ruin their ambiguous basis. They have to be subtle in order to gain the effects of coincidentality, authenticity and intimacy. They come near to pranks and hoaxes, but like art, these categories are too established. Pranks usually render someone ridiculous, offering fun to someone else, while anomalies have far more open-ended nature, often lacking the final punchline.

A moment of confusion arises when we encounter an anomaly which does not fit in the classification system we have constructed on the basis of our previous experience. Modern, urban people classify the stimuli they encounter with incredible speed while rushing through their life. A sudden distraction, refusing to conform to this rapid classification, demands extra attention and concentration. The influence often lasts only a split second, but it is enough for revealing the unstable and constructed nature of our ”reality” and thus the abundance of possible realities. The experience of confusion is often emotionally strong enough to arouse interest in the viewer. Creativity is needed when trying to interpret something which does not fit in the preconstructed system. Anomalies can be arranged by 1) a non/artist but as well 2) the experiencer her/himself by letting her/himself in the state of oblivion or 3) by being aware. Both routinized behavior and being very awake allow to notice the anomalies - but in different ways. The anomalies have an important feature of being uncontrollable, making every participator's possibilities equal. Art is ruled by economic and intellectual elites, but money or knowledge do not help to encounter/own these pieces.

The work continues the critical line starting from twentieth century avant-garde art, finding plenty of

inspiration especially in Situationists' and Fluxus' urge to affect the world at large and to challenge the idea of monopolized creativity and capitalistic logic. The idea of using subtle anomalies is rooted in the concepts of nonart and invisible art. According to Allan Kaprow (1996, 98), a nonart piece is created when something which is not meant to be an art object is perceived as an artwork. Therefore, a nonart piece does not have a proper artist-author apart from the observer. A nonart piece will, however, transform into an art work at the very moment it is, one way or another, brought to art context (Kaprow 1996, 98). I define gestures imitating the nonart effect, but made on purpose, as invisible art (cf. Augusto Boal’s concept invisible theater / Boal 2000, 143-147). From the spectators’ viewpoint, the art status of both nonart and invisible pieces is equally ambiguous compared to artart, which is easily identified as art (Kaprow 1996, 101). The ambiguous status emancipates the spectators from the role of the receiver and transforms them into (co-)authors of the art work. The basis of this study lies on the understanding of people as active modifiers of their environment (c.f. Michel de Certeau) and the artist as one of them. Because of this, the Guide treats art as one of the reality-shaping approaches, not an area of interest in itself.

Unelma HBL:ssa

Unelmasta pieni juttu Hufvudstadsbladetissa. 

Vihdoinkin valmiina!

Unelma asennettiin paikoilleen viime viikolla - sijoituspaikka herätti kritiikkiä monessa ohikulkijassa, kun näkymä Kallion kirkolle muuttuu. Paikkahan on sekä fyysisesti että käsitteellisesti hyvin tuulinen - olen itsekin näkymien suuri ystävä, mutta myös sitä mieltä, että sietäähän niitä väliaikaisesti muuttaakin. Ks. nettikeskustelua aiheesta.

Jännittävää oli, että pääsin näkemään teoksen asennuksen jälkeen kokonaisena ensimmäistä kertaa - tähän mennessä vain erilaisina osanäkyminä. Olen työhön oikein tyytyväinen. Keveys ja läpikuultavuus sekä konstruktiivisuus tarjoavat läheltä ja kaukaa katsottuna aivan erihenkiset näkymät. Teoshan edustaa tietynlaista mauttomuuden / ei-tyylikkyyden estetiikkaa - iloista, karnevalistista meininkiä. Ohikulkijoiden kommenteista päätellen myös Unelman ulkoasu jakaa mielipiteet vahvasti - joidenkin mielestä se on kamala wanna-be-huvipuistohökötys ja toisten mielestä hauska ja iloinen. Olen itse suunnitteluvaiheessa ajatellut sitä niin täysin vitsikkäänä ja hassuna, että en ollut valmistautunut sen herättämään inhoreaktioon, vaikka onhan se rahvaanomaisen tyylin vuoksi ymmärrettävää. Siellä se kuitenkin nyt törröttää, halvan maallisen estetiikan edustaja arvokkaan kirkon näkyvyyttä peittämässä ;-)

Asennuksesta on prosessikuvia kamera täynnä, julkaisen niitä täällä, kunhan ehdin. Unelman tekemiseen osallistui suuri määrä ihmisiä, jotka kaikki olivat mukana upealla asenteella ja joihin tutustuminen oli ilo. Suuri kiitos kaikille - Unelman rakentaminen vaati monenlaista suunnittelu- ja käsityötaitoa. Olen myös iloinen siitä, että olen saanut olla hallinnoimassa näin työllistävää projektia - kuten aiemmassa postauksessa kirjoitinkin, Unelman kustannukset koostuvat suurilta osin työstä, eivät materiaaleista, joten se on osaltaan tuonut leipää moneen pöytään.

Nosturista kuvattuna

Yksityiskohta (vrt.markkinapallo keväisessä fiiliskuvasto-postauksessa)

Näkymä sisältä ylöspäin (suosikkini)

Viimeisten viikkojen kuume

Viimeistelen Unelman osia kovalla tohinalla - kolmen viikon päästä alkaa rakentaminen Siltasaarenkadulla. Viime viikot ovat olleet ehkä hienointa aikaa koko projektissa, kun on päässyt näkemään asioita (lähes) valmiina ja saanut työskennellä omin käsin, ainaisen tietokoneen & Blenderin käytön sijaan. Apunani on ollut ensimmäistä kertaa työharjoittelija Taideakatemialta, valokuvausopiskelija Joel Savolainen.

Tänään piipahdin tapahtumapaikallakin keskustelemassa perustuksen tekemisestä ja teoksen tarkasta sijoittelusta. Asennukseen liittyvät asiat ovat hyvissä käsissä, niistä vastaa useita julkisia teoksia rakentanut Jari Mikkola Helsingin kaupungilta.

Olen työskennellyt kuumeisesti, ainoana tavoitteenani nähdä teos pian valmiina. Tässä maistiaisia:

Vrt. aiempi postaus työn alussa - tässä on jo tekemisen makua...

Teippaamaan vihdoin!

Pääsin uuteen työvaiheeseen, kun sain aloittaa polykarbonaattilevyjen teippaamisen. Levyt teipataan laadukkaalla Oracal-kalvolla, jota käytetään esim. autojen teippauksissa. Valmistajan mukaan teipit kestävät 7 vuotta ulkoasennuksessa, mutta kuulemma todellisuudessa paljon kauemminkin. Vaikka tiedän kaiken tämän, jotenkin tuntuu hieman epäilyttävältä - kestääkö ohut kalvo muka todella niin hyvin? Mutta pakkohan se on uskoa asiantuntijoita...

Teipit on leikannut köyliöläinen Tarrateksti, jota voin kyllä varauksetta suositella teippejä tarvitseville.

Ihana työhuone

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni käytössäni on riittävän suuri ja toimiva työtila - suurimman osan töistäni olen tehnyt olohuoneen nurkassa tai alle 30 m2 työhuoneessani (joka on samalla varasto sisältäen suunnilleen koko tähänastisen tuotantoni). Ihanaa!

Unelma jaloillaan!

Muistin taas tänään, miksi onkaan niin hienoa olla kuvanveistäjä - suuria massoja ja komeita nostureita niitä liikuttelemassa (vaikka itse katselenkin vain vierestä). Olimme pikku poikieni kanssa yhtä vaikuttuneita, kun kävimme seuraamassa Unelman rungon kiinnittämistä jaloilleen. Olipa reteetä esitellä pojille äidin työskentelyä.

Unelman tekijöitä

Unelman tekijöitä: Heikki Savela ja Lasse Mantere Marine Systemsiltä

Taiteen työllistämisvaikutukset nousevat hyvin esiin tässäkin projektissa - suurimpana alihankkijana konepaja, jonka lisäksi hommia on tullut polykarbonaatin myyjälle sekä tarroja leikkaavalle yrityksille, maalaus- ja kuljetusliikkeille jne. Unelman kautta enemmän tai vähemmän hommia on saanut ainakin noin 10 henkilöä, joten kuka vielä väittää taidetta tuhlaukseksi (tietenkin terveys- ym. vaikutuksista puhumattakaan).

Olen lähiaikoina miettinyt taiteeni fokusta ja räpiköimistäni tässä kapitalistisessa eetoksessa - kukapa ei toisaalta haluaisi menestyä taiteellaan myös taloudellisesti, mutta toisaalta taide myyntiobjektina tuntuu yhä väärältä tämän vanhan idealistin päässä. Huomasin, että avainsana itselleni on julkinen. Haluan, että taiteeni on ihmisten keskellä, kaikkien helposti saatavilla sekä fyysisesti että ajatuksellisesti. Toivon saavani palkkani yhteisöiltä, siten, että yksittäisen henkilön ei tarvitse kokea taidettani myytävinä objekteina, vaan yhteistä tilaa rakentavana ympäristön osana. Tällainen julkinen teos voi olla tilattu ja näkyvä, kuten Unelma, tai omaehtoisesti tilaan tuotu (vrt. väikkärini aihe näkymätön taide).

Matkantekoa

Lukaisin Jyrki Vainosen romaanin Tornit - olen taistellut jo monta viikkoa Tohtori Faustuksen kanssa, että oli pakko napata pikku välipala. Vainosen toden ja fiktion välille sijoittuva tarina on juuri sitä, mitä välipalaltani toivoin - jännittävää, nopealukuista ja myös ajatuksia herättävää. Toivottavasti omat lapseni eivät koskaan ole äidilleen niin katkeria, että kiusaavat avuttomaksi joutunutta. Erityisesti minua miellyttivät kuvaukset paikoista, joihin päähenkilö matkallaan ajautuu  - esim. saarikaupungit Barnren ja Wo.

Kävin tänään myös katsomassa Turun taiteilijaseuran kesänäyttelyn Suomen Joutsenella - hieno ympäristö matkantekoa käsitteleväle näyttelylle. Esillä oli kiinnostava kokonaisuus, vaikka villiintyneet lapseni estivät kunnon syventymisen töihin. Päivän kohokohta oli kuitenkin Sigyn-aluksella vierailu - miten mielikuvitus lähteekään lentoon korkeita mastoja katsoessa. Sigynkin on purjehtinut Tyynellä valtamerellä vain 10 hengen miehistöllään - kuvittele musta yö ja loistavat tähdet jossain avomerellä kaukana kotoa...

Unelman kuljetus- ja asennuspäivät päätetty

Unelma lastataan pariin täysperävaunurekkaan maanantaina 7.8.12 ja asennetaan paikoilleen viikolla 32. Runko on nyt lähes valmiina, olin tänään mukana opettelemassa sen purkua/rakentamista, josta kuvia alla.

Haastattelu HUMAKin blogissa

Rakkaan työpaikkani HUMAKin blogissa julkaistiin lehtori Tikkaojan haastattelu. Samaan aikaan kohde puurtaa kevään viimeisten töiden kanssa...

Irti päästämässä

Nyt on plakkarissa opintovapaapäätös ja tulevan ekaluokkalaisemme koululykkäyspäätös, irtisanottu päiväkotipaikka ja asumisoikeus. Lentoliput hankittu koko porukalle. Kesä vielä edessä vanhaan malliin, mutta sen jälkeen ei tietoakaan, minne elämä vie.

Olen kova kiintymään ympäristöihin ja yhteisöihin, mutta samanaikaisesti vahvasti sitä mieltä, että se ei saa estää kokemasta uusia asioita. Ja saadakseen jotain täytyy luopua jostain muusta. Hieman haikein mielin olen irtautunut vaikkapa lasten arkisista yhteisöistä, vaikka toisaalta tiedän, miten helppoa on taas solahtaa uusiin ympäristöihin.