Taiteen työllistämisvaikutukset nousevat hyvin esiin tässäkin projektissa - suurimpana alihankkijana konepaja, jonka lisäksi hommia on tullut polykarbonaatin myyjälle sekä tarroja leikkaavalle yrityksille, maalaus- ja kuljetusliikkeille jne. Unelman kautta enemmän tai vähemmän hommia on saanut ainakin noin 10 henkilöä, joten kuka vielä väittää taidetta tuhlaukseksi (tietenkin terveys- ym. vaikutuksista puhumattakaan).
Olen lähiaikoina miettinyt taiteeni fokusta ja räpiköimistäni tässä kapitalistisessa eetoksessa - kukapa ei toisaalta haluaisi menestyä taiteellaan myös taloudellisesti, mutta toisaalta taide myyntiobjektina tuntuu yhä väärältä tämän vanhan idealistin päässä. Huomasin, että avainsana itselleni on julkinen. Haluan, että taiteeni on ihmisten keskellä, kaikkien helposti saatavilla sekä fyysisesti että ajatuksellisesti. Toivon saavani palkkani yhteisöiltä, siten, että yksittäisen henkilön ei tarvitse kokea taidettani myytävinä objekteina, vaan yhteistä tilaa rakentavana ympäristön osana. Tällainen julkinen teos voi olla tilattu ja näkyvä, kuten Unelma, tai omaehtoisesti tilaan tuotu (vrt. väikkärini aihe näkymätön taide).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti