Olimme lasten kanssa kuuntelemassa/katsomassa Turun Filharmonikkojen ja Tanssiteatteri ERIn koko perheen konserttia Komediaa P.D.Q. Bachin hengessä. 6-vuotias perheemme suurin klassisen rakastaja tuijotti lavalle silmät loistaen koko konsertin ajan, ja jopa mieheni, jolla oli hieman epäilevä asenne, myönsi että kyllä se ERI vain osaa. Konsepti on loistava: lapset eivät välttämättä jaksa keskittyä pelkkään musiikkiin kovin kauaa, mutta tanssijoiden hauskat hahmot, jotka tarjoavat myös visuaalista jännitettä, mahdollistavat lähes kokopitkän konsertin, josta aikuisetkin saavat nauttia rauhassa. Ja kun hassujen hahmojen takana on ammattitanssijoita, myös aikuisempi taidemaku tulee tyydytettyä.
Toinen koomiseen tyylilajiin osuva viimeaikainen teos on Riikka Ala-Harjan kirja Kanaria, vaikka käsitteleekin surullisia asioita. Eläkkeellä oleva, konkurssin tehnyt ja leskeksi jäänyt telakanjohtaja elelee Kanarialla ja tuntee olevansa kaikkien yläpuolella, vaikka syyllisyys painaakin. Hyviä ihmisiä ovat ne, jotka toimivat hänen mielensä mukaan (koska heillä ei ole muita vaihtoehtoja), pahoja loput.
Siirtyminen Kanariasta Herta Müllerin Nobel-voittajateokseen Hengityskeinu olikin sitten aikamoinen pudotus: päähenkilö elää venäläisellä työleirillä seuranaan alituinen nälkä ja väsymys. Leipävarkaus on suurin rikos, jonka työläinen voi toiselle tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti