Pääsin taas rentoutumaan oikein toden teolla, kun postiluukusta kopsahti uusin Jerry Cotton. Suhteemme on kestänyt nyt muutamia vuosia, enkä tiedä mitään hykerryttävämpää kuin kökköjen Jerryjen lukeminen.
Ihan parasta on hakea suosikkejani, 70-luvun lehtiä eräästä tietystä ikivanhasta turkulaisesta antikasta, josta ostokset saa paperiin käärittynä. Sain kuitenkin viime vuonna syntymäpäivälahjaksi Jerryn kestotilauksen, joten luen myös uusia numeroita, vaikkei meno niissä niin paljon miellytäkään. Julkaisijalla on näköjään pakkomielle korostaa Suomea ja omaa puljuaan joka tarinaan ujutettuna - pohjanoteeraus oli viime numero, jossa Vesa Keskinen seikkaili yhtenä hahmona (mihinköhän hintaan?) ja uusimmassa Nevillellä ja muilla oli Lehtiapaja-pipot päässä (AARGGGH!!!). Miksi eivät Jack Harma ja Max Salonen riitä suomalaisväriksi?
Niin, miten tutustuimme - olin ostoksilla lähikaupassani, turkulaisessa Portsa-marketissa. Muistan olleeni raskaana, odottaneeni Matias-poikaani, joten siitä on noin 7 vuotta. Odotin vuoroani kassajonossa, ja huomasin lehtihyllyssä pikku aviisin, jossa tarinan nimenä oli Kalmamedia. Naureskelin nimeä aikani, ja päätin ostaa lehden ihan vaan osuvan oivalluksen vuoksi. Aloitin lukemisen ilman kummempia odotuksia, mutta jäin kiinni huonoon kieleen ja tyhmään huumoriin heti alkusivuilla. Olen yrittänyt lukea muutakin vastaavaa, Perry Rhodania ja mitä näitä nyt on, mutta ei mahda mitään: Jerrylle ei löydy voittajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti